Kuusesta lähtivät alaoksat, vähän niin kuin tottumisen vuoksi. Kuusi voi olla lähdössä kokonaan pois. On niin lähellä taloa, vino ja turhan suuri paikkaansa.
Tuijien kasvualustan päällystää siistin. Lisäsin multaa, poistin isommalta alueelta ensin nurmikkoa ja lisäsin kuorikatetta lopuksi. Olisin voinut syödä kuorikatetta, mikä ihana metsän tuoksu!
Kurjenpolvea on muutama kappale kukkimassa takapihan kukkapenkissä, kunhan mainitsen, kuvasta sitä ei näe. Se on vanhoista kasveista yksi poistetuista, joka tunkee esiin, mutta lehtiin tulee kasviin kuulumattomia rumia reikiä ja se pitää poistaa.
Töyhtöangervot kukkivat runsaina.
Takapihan kevennystä, kuusen alaoksat leikattu. Idänvirpiangervoaita vasemmalla, tuija-aidanne oikealla, heinäkuu. 2014. |
Etupihan kivetyksen ympäristön kasvit
Tykkään kovasti keväällä lisäämistäni isoista ja pienemmistä kivistä etupihalla. Kasvit ovat vihreimmillään. Kuunliljojen lehdet ja kukat kasvavat viime vuotta vaisummin. Saniaisen lehdet ruskettuvat myös jo. Ukonkellossa on paljon pieniä mustia ötököitä, saa nähdä, voiko sen antaa kukkiakaan. Yleisnäkymä on muuten aivan kiva. Laitoin jonkun lukemani vinkin mukaan piimää edistämään sammalen kasvua, kaadoin siis vain maahan :o Se on niin paljon nätimpää, kun sekava nurmikko etupihalla.
Vasemmalta saniaiset, kuunliljat, ukonkello ja etualalla jo kukkinut alppiruusu, heinäkuu. 2014. |
Metsämansikkaa jälkiruoaksi
Runsaasti etupihalla omin luvin kasvaneena isojakin punaisia metsämansikoita.
Metsämansikka, heinäkuun puoliväli. 2014. |
Metsämansikka kivien ympärillä, heinäkuu. 2014. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen kommentistasi, kommentit tarkistetaan ennen julkaisemista.