Tehtävälista ja vuodenaikojen tehtävälista sekä puutarhanhoito-opas


Puutarhanhoito-opastusta

Tehtävälista

Kasvien kasvattaminen siemenestä taimeksi

Lue keväällä 2014 lisäämäni blogikirjoitus: 

Kasvien istutukset

Keväällä varo liian aikaista toimintaa. Puutarhamyymälöissä kasveja on jo huhtikuussa, mutta pakkasia on vielä myöhään toukokuussa. Kasvit pitäisi vähintäänkin peitellä pakkasöiltä tai nostaa sisälle. Orvokki kestää parhaiten kylmää, mutta muuten odota ainakin toukokuun puoltaväliä. Koko kasvukauden aikana voi istuttaa, myös syyskuussa. Syksyn istutuksissa pääsee vähemmällä kastelulla.

Kasvi kannattaa ensinnäkin valita niin, että se sopii ko. vyöhykkeelle ja saa tarvitsemansa aurinkoisen, puolivarjoisan tai varjoisan paikan. Amppelien ja ruukkujen sijoittamisessa on katsottava, että kukka kestää sadetta. Petunia esimerkiksi ei kestä, eikä lobeliakaan oikein kovasta sateesta tykkää. Mullan laatu, eri kasveille voi tarvita erilaista multaa. Mustaa multaa, rodomultaa happaman maan kasveille, kesäkukkamultaa ja taimimultaa. Hiekkaa voi sekoittaa kaikkiin lisäksi. Multa on kasvin elämän perusta. Eri kasveilla voi olla erilainen istutussyvyys ja istutuskuopan koon tarve. Istuttamista helpottaa, kun käyttää kasvin ruukkuakuopassa ilman kasvia ja täyttää mullalla istutuskuopan. Kun ruukun nostaa pois, saa tilalle laitettua kasvin, eikä kasvi saa lehdilleen multaa tai kärsi muutoinkaan. Suojakangas auttaa estämään kasvin leviämistä, esim. hansaruusu voisi levitä liian laajalle alueelle ilman juurikangasta. Tarha-alpi leviää maanalaisten rönsyjen avulla kauskin, joten käytä suojakangasta. Kunnon kastelu istuttamisen jälkeen ja ennen istutusta. Jotkin kasvit voivat tarvita upotuksen veteen ennen istutusta ja tasaisen kastelun, joillekin annetaan 20 l:a vettä kerran viikossa. Selvitä kasvin lannoitus- ja kalkitustarve. Kasvien juuret voivat tarvita suojausta katteella tai muilla istutuksilla. Tuijille katetta ja kärhöille muita istutuksia varjostamaan juuristoa. Tutki istuttamista varten aina tarkka kasvikohtainen ohje muutamalta eri sivustolta ja kysy myös kasvin myyjältä ohjetta.
Sekaviljely, kasvit auttavat kasveja: http://www.hyotykasviyhdistys.fi/?p=sekaviljely

Kasvien tukeminen

Kukkakeppejä ja sitomista ennen kuin pitkävartiset kaatuvat kovassa sateessa. Heti keväällä/alkukesästä pioni ja kurjenmiekka katsottava kuntoon, että ne eivät roiku maassa asti. Samoin keltapäivänliljan on tuettava. Ukonhattu saattaa tarvita sitomista. Kärhöt tarvitsevat köynnösaitaa ja esimerkiksi narua. Tuet saavat olla kasvien leikkaamiseen asti ja viimeistään talveksi pois. Kiinanlaikkuköynnöksen tukeen kietominen. Riipparaita täytyy sitoa tukikeppeihin, että se kasvaisi suoraan, vaikka tuuli heiluttelisi. Maljaköynnös kasvaa ruukussa ja tarvitsee tuen, johon se kiedotaan, esim. obeliskin. Herneet on tuettava ja marjapensaat, kun niiden koko sitä vaatii. Hansaruusun ja jaloruusun raskaimmat oksat on tuettava, että muoto pysyy. Kesäkukkaistutukset siemenistä tarvitsevat jonkinlaista tukemista.

Istutusten suojaaminen

Jotkin kasvit tarvitsevat suojaamista pakkaselta, auringolta ja linnuilta sekä tuholaisilta ja kasvitaudeilta. Syksyllä voisi jättää kukkapenkkeihin lehtiä ja lisätä havuja esimerkiksi kärhöille. Lumikärhö olisi laskettava alas. Toisaalta, sain vinkin, että ei tarvitse. Kärhö säilyy, jos on säilyäkseen. Liika kosteus etenkin syksyllä saattaa heikentää kärhöjen talvehtimista. Vasta, kuun maa on syksyllä roudassa ja pakkaskausi on alkanut, juuriston päälle lisätään havuja tai vettä hylkivää talviturvetta. Huom! Turpeesta sain vinkin, että se on työlästä ottaa pois. En suosittele sittenkään. Myös alimpien versojen suojaksi voi asettaa havunoksia. Jaloruusujen ympäriltä pitää haravoida syksyllä lehdet pois, märäntyvää ja märkää ei saa jättää, liika kosteus on pahasta myös jaloruusulle. Ruusu tarvitsee suojaa, johon maanpeitesuojaharso sopii. Kiinanlaikkuköynnöstä pitää suojata pakkaselta, vaikka lehdillä juurakon päällä. Tuijat tarvitsevat talvesta alkuvuoden tammikuusta kevääseen (toukokuulle) asti suojahuput päälle. Suojat sidotaan kevyesti, mutta pysyvästi kiinni. Hupun on oltava ylhäältä kapeampana, ettei lumikuormaa pääse syntymään liikaa. Suojat otetaan pois vasta roudan sulamisen jälkeen. Huomioitava, että kuorikate pitää roudan pidempään maassa keväällä. Huppuja, havuja (myös talviturve) ja muita suojia ei saa ottaa pois liian aikaisin istutuksilta. Yrtit eivät pidä liian kylmästä, nosta sisälle. Pikkutalviolle kevättalvella kasvuston suojaus havuilla, ettei ruskettuisi, ellei lumipeitettä ole. Sininata peiteltävä, jos ei ole lunta.

Kasvien suojelua on myös kasvien tutkiminen tuholaisten ja kasvitautien varalta keväästä syksyyn (kirvat, etanat mm.) Tarkista lehtien alapinnat, juuriston alue, uudet versot ja kukinnot. Tarvittaessa ryhdy torjumaan tuholaisia. Päivittäinen kasvien tarkastaminen on tarpeen varsinkin ruusujen lehtien osalta. Suosituksia ruusujen tuholaisten torjuntaan: Provado. Katso, että löytyykö ulkokäyttöön sopivaa.  Vinkki: Mikäs tämä olisi, googlaa Spruzit torjuntatiiviste.

Verkota rusakoita vastaan pensasmustikka ja nuorempina taimina myös norjanangervot. Norjanangervot kannattaa syksyn tullessa suojata verkolla. Ne kelpaavat rusakoille. Suojattava ainakin alkuvuodet, kunnes pensaan koko ja voima voittavat rusakon.

Kasvien leikkaukset

- Vuodenaika, leikkauksen määrä kasvusta, kuinka usein.
Yleisenä vinkkinä, että leikkaaminen aikaisin keväällä tarkoittaa kuitenkin sitä, että routa on jo sulanut.
Perennat, kuunliljat ja muut vastaavat voi leikata syksyllä tai keväällä. (Pensaita kyllä voisi leikata keväällä.) Kun syksyllä leikkaa, niin voi jättää vartta pystyyn, paitsi jos koko varsi on jo kellastunut ja lähtee helposti irti. Huom, älä poista juuria. Syksyllä voi olla hyvä leikata sen verran, ettei märkää lehtimössöä olisi vaikea korjata pois keväällä ja jos aikaisin kukkivat kasvit jo puskevat ylös keväällä, kun vielä pitäisi siistiä kukkapenkkiä. Keväällä leikkaamista puoltavat seuraavat asiat: 1) kasvien maatuminen tuo maaperään ravinteita. 2) Tautivaara on pienempi, kun kasvit eivät jää avoimeksi syksyn sateille. 3) Lehdet suojaavat talvella juuristoa.
Onttovartisia ei kannata leikata syksyllä, ettei kasvin varren kautta sisään satava vesi märännytä juuristoa.
Keskustelua leikkaamisesta keväällä ja syksyllä:
http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=924
Puutarhan leikkaukset keväällä: http://www.kotipuutarhuri.com/puutarhan-vuosi/kevat/leikkaa
Kasvien leikkaustavat ja ajankohta (mm. kärhöt, angervot, ruusu, havukasvit ja syreeni):
http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puut-pensaat/Pensaiden-ja-koynnosten-leikkauskalenteri-51143

Norjanangervon harvennusleikkaus tehdään kukinnan jälkeen. Kesän aikana voi olla tarpeen siistiä leviävää Norjanangervoa, koska puutarhassani sillä ei ole kovin isoa tilaa. Virpiangervosta leikataan kukinnan jälkeen kukkineet oksat vuosittain ja 3-5 vuoden välein tehdään alasleikkaus.
Puiden ja pensaiden leikkaus:
http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puut-pensaat/leikkaa-pensasta-harkiten-66904

Koivuangervon voi leikata vuosittain keväällä aika alas pallomaiseksi.
Koivuangervon leikkaus: http://suomalainentaimi.fi/koivuangervo

Jaloangervojen kohdalla huomioi "talventörröttäjänä" toimiva ominaisuus, eli näyttäisi mahdollisesti talvella kivalta, jos leikataan vasta keväällä alas.

Kärhöt lähtevät vihertymään myöhään toukokuussa joten ole varma, että poistat oikeasti kuolleita versoja.

Alppikärhöstä leikataan varhain keväällä kuivat osat pois. Nuorennusleikkaus risuiseen kasvustoon voidaan tehdä kukinnan jälkeen leikkaamalla kärhö alas muutamaa vahvaa versoa lukuunottamatta. Alppikärhön kukkasilmut kehittyvät edellisen vuoden versoihin, siksi leikkaus on tehtävät heti kukinnan jälkeen, jotta seuraavan kesän kukka-aihiot ehtivät kehittyä.
Alppikärhön leikkaus: http://suomalainentaimi.fi/alppikarho

Lumikärhöstä poistetaan pilaantuneet ja paleltuneet versot. Leikkausta ei pitäisi tarvita, mutta tarvittaessa alasleikkaus tehdään heti aikaisin keväällä.
Lumikärhön leikkaus: http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/puutarhakoulu/kasvikirjasto/lumikaerhoe

Loistokärhölle tehdään tarvittaessa alasleikkaus tehdään heti aikaisin keväällä. Lyhennä versoja niin, että kuhunkin jää vain 2-3 silmuparia.
Loistokärhön leikkaus:
http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/puutarhakoulu/kasvikirjasto/loistokaerhoe-the-president
http://www.kauppila.fi/pages.php?pages_id=83

Jaloruusu (ryhmäruusu?) leikataan heti lumien sulamisen jälkeen keväällä poistamalla kuivuneet, paleltuneet ja hennot oksat. Hyvin talvehtineet vahvat versot katkaistaan 4–6 silmun yläpuolelta ennen uuden kasvun alkua. Kesällä leikataan pois jo kukkineet kukat viisilehdykkään yläpuolelta. Tämä edistää kukkimista. Jos haluat suurempia kukkia voit leikata pois nuppuja tertuista joissa on liian monta uutta nuppua tulossa.
Jaloruusun leikkaus: http://www.viherpiha.fi/kysymys/ruusujen-leikkaus
Ryhmäruusun leikkaus: http://www.nicehouse.fi/puutarha/phoito/kasvit/ruusutie.htm

Hansaruusua voi nuorentaa aikaisin keväällä, kun poistaa leikkaamalla vanhimpia ja heikosti kukkivia versoja. Näin parempikuntoisille jää enemmän tilaa ja valoa kukkia. Voidaan tehdä harvennusleikkaus tai alasleikkaus. Alasleikkaus 3-5 vuoden välein. Kesälläkin epäsopivaan muotoon kasvanutta hansaruusua voi leikata, vahvoja uusia versoja tulee silloinkin.
Hansaruusun leikkaus: https://www.viherpeukalot.fi/?s=20&id=358&hakuehto=rn1

Kun tuija-aidanne on kasvanut haluttuun korkeuteen, aloitetaan latvan leikkaaminen. Tuija kannattaa muotoilla roudan sulettua keväällä ja leikkaamalla vain edellisvuoden kasvustoa. Jos halutaan tiheä aita, leikataan sivuilta. Välttämättä tuija-aidannetta ei tarvitse paljoa leikata.
Tuijan leikkaaminen: http://www.plantagen.fi/puutarhavinkit/vinkit_vaiheittain/nain_onnistut_tuijien_istuttaminen_ja_hoito/

Isabellansyreeniä leikataan varovasti, koska kukkasilmut sijaitsevat vanhojen versojen kärjissä. Vanhaa pensasta voidaan nuorentaa leikkaamalla vanhimpia ja heikoimpia oksia. Leikkaa siis harventamalla aikaisin keväällä tai kukinnan jälkeen.

Syyshortensian vuosittainen leikkaus keväällä ennen silmujen puhkeamista saa kukinnasta runsaan ja kukinnoista suuria. Kukinnot ovat kuihduttuaankin kauniita, ne saa säästää. Koska hortensiat versovat niukasti vanhasta puusta, niitä ei pitäisi leikata alas kovin usein. Syyshortensia kukkii saman vuoden versoista, joten versot leikataan noin puolesta välistä poikki, näin pensaasta kasvaa vahvaoksainen ja kukista isot. Leikkaamalla kevyesti, eli vain kuihtuneet kukinnot leikataan, saadaan pienemmät ja kevyet kukinnot. Myös kukinta aikaistuu ja pensas pääse mahdollisesti kasvamaan täyteen mittaansa, lähemmäs 3 metriä. Leikkaustavan voi valita kasvuolosuhteiden ja omien toivomusten mukaan. Huomioi, että eri lajikkeille sopivat erilaiset leikkaustavat parhaiten.

Kiinanlaikkuköynnöksen rehevää versostoa voi harventaa leikkaamalla, kauneimmaksi se kasvaa kuitenkin vapaasti kasvaessaan. Laikkuköynnöstä leikataan elokuussa, koska keväällä leikkaaminen saa mahlavuotoa aikaan.

Laikkukirjokanukan hoitoleikkaukset tehdään aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Suositellaan harvennusleikkausta, jolloin vanhoja oksia poistetaan maata myöten. Vanhoja oksia voi leikata muutenkin.

Tarha-alpi leikataan alas syksyllä.

Komeamaksaruohon kuivuneet varret leikataan keväällä.

Orvokkia ja lobeliaa voi leikata kesän aikana melko alas, jos kukat roikkuvat pitkissä varsissa. Nuutuneet kukat kannattaa nyppiä pois. Juhannuksen jälkeen ei kannata leikata alas asti, ei välttämättä lähde enää kasvamaan.

Marketan kuihtuneet kukat leikkaan pois varren alaosasta, mutta ei liian alhaalta, jotta samassa risteymäkohdassa olevat kukkavarret eivät kärsi.

Neilikasta voi ylipitkiä kukkavarsia leikata reilusti lyhyemmiksi, vaikka perussiistimisenä riittää nuutuneiden nyppiminen.

Pionit siistitään keväällä. Tosin kesällä pienempi takapihan pioneista oli niin ruma, lehdet ruskettuneet, että leikkasin sen jo kesällä.

Maljaköynnökselle leikkaaminen voi olla tarpeen. Syksyllä kasvun päättyessä latvoja voidaan lyhentää. Maljaköynnös ei talvehdi ulkona.

Sininata leikataan alas keväisin. Jaetaan noin viiden vuoden välein, kun mätäs alkaa olla keskeltä ruskea.

Mustaherukkaa leikataan enemmän 5-6 vuoden välein. Hennoimpia ja kuivaneita oksia voi leikata sadonkorjuun jälkeen.

Yrtit poimitaan ennen kukkimista. Versoja voidaan kerätä pitkin kesää.

Ruohosipuli leikataan 3-4 kertaa kesässä muutaman sentin sängelle ennen kukkimista kasvin ollessa 15cm. Muuten uusia versoja ei tule.

Sitruunamelissa leikataan kukkimisen jälkeen, jotta uusien versojen kasvu pääsisi vauhtiin. Satoa korjataan ennen kukintaa. Ensimmäisen vuoden kasvit elo-syyskuussa ja talvehtineille kaksi satoa antaville kasvustoille heinäkuun alussa ja elokuun lopussa.

Persiljaa latvotaan.

Basilikasta ei kannata poimia yksittäisiä lehti, vaan leikata pidempi pätkä jättäen muutama lehtipari jäljelle. Näin basilika lähtee kasvattamaan uutta vartta jäljelle jääneestä lehtiparin hangasta.


Kasvien rajaaminen

Jotkin kasvit leviävät herkästi, silloin niitä kannattaa istuttaessa jo rajoittaa suojakankaalla. Levinnyttä istutusta voi myös pienentää rajaamalla lapion kanssa ylimääräiset pois. Tarkista esim. pensasaidat, pensaat, tarha-alpi, liljat, maanpeitekasvit.

Rikkaruohojen kitkennät

Keväästä syksyyn voikukat, piikkiset voikukan näköiset, nokkoset ja kukkapenkkien rikkaruohot on kitkettävä. Roundupia kivetysten raoista kasvaviin rikkaruohoihin, niiden vihreisiin osiin. Roundupin kanssa on varottava säilytettävien istutusten lehtiä. 

Kukkien nyppimiset, siistimiset

Pitkin kesää kannattaa nyppiä kukkineet kukat ja huonot pois. Jotkin kasveista ovat työläitä, esim. lobelia. Orvokki (ja lobelia) kannattaa leikata jossakin vaiheessa n. 10cm korkeaksi, että kukat eivät roikkuisi niin pitkässä varressa. Lakastuneet kukat voi nyppiä pois myös kukkapenkkien istutuksista, kuten keltapäivänliljasta. Töyhtöangervon, kurjenmiekan, isovuohenjuuren ja narsissin kukkavarret voi leikata kukkimisen jälkeen pois. Jaloruusun kukkineen varren voi leikata viisilehdykkään yläpuolelta. Keltapäivänliljasta ja pionista voi kuihtuneet kukat nypätä pois ja kukinnan lopuksi leikata varretkin.

Kastelu

Kuinka usein, kuinka kostea/kuiva? Ei liikaa, mutta ei liian vähänkään. Jotkut kasvit tarvitsevat tasaisen kosteuden, kuten amppelimansikka, mansikka, mesimarja, pensasmustikka, intianminttu, lumihiutale, orvokki, lankaköynnös, muratti, krysanteemi, daalia, köynnöskrassi, lobelia, petunia ja neilikka sekä zinnia. Älä päästä petuniaa, orvokkia ja zinniaa liian kuiviksi.

Kastele, mutta vältä liikaa märkyyttä seuraavilla: oregano, ruohosipuli, orvokki ja muratti.
Uppokastelu käyttöön, jos on päässyt kuivamaan liikaa. Varo, etteivät juuret märänny. Yksivuotiset kesäkukat tarvitsevat joka tapauksessa jatkuvan kastelun, riippuen toki sadetilanteesta.

Mustaherukkaa täytyy istuttamisen jälkeen kastella kerran viikossa/20l. Kastele kerralla kunnolla myös maljaköynnöstä.

Tuijia on istuttamisen jälkeen kasteltava ensimmäiset vuodet. Jos on pitkiä kuivia kausia, voi joitain monivuotisiakin kasveja kastella.

Syyshortensiaa saa kastella runsaasti taimena, myöhemmin myös kuivina kausina. Kukinnan aikaan runsaampi kastelu.

Kostean maan kasveja ovat kiinanlaikkuköynnös ja kilpiangervo. Vältä kilpiangervolla liikaa kosteutta. Kosteahkon maan kasveja ovat laikkukirjokanukka ja kääpiöserbiankuusi.

Yrteille ja maljaköynnökselle sopii sumutus.

Kesällä pilvinen päivä vähentää kasteluntarvetta.

Jos kevät tulee nopeasti, aurinko on kuuma ja maa roudassa, kasvit eivät välttämättä saa tarvitsemaansa vettä jäisestä maasta. Seuraa tilannetta ja kastele mahdollisesti runsaammin. Tarhaukonhattu tarvitsee kastelua kuivina kausina. Syys- ja talvikasvit eli callunat ja kellokanervat kastellaan pakkasöiden tuloon asti. Niitä ei pidetä liian märkänä, muttei myöskään anneta kuivaa.
http://suomalainentaimi.fi/kastelu
http://www.rantamikkolanpuutarha.fi/kukkienhoito/kukkienhoito.php

Lannoitus ja kalkitseminen

Milloin, millä eri kasvit? Kevät, kesä- ja syyslannoitus? Jotkut kasvit pitävät runsasravinteisesta ja jotkut vähäravinteisesta. Lannoittamisen tarve vaihtelee. Kasteluveteen sekoitettu lannoite menee ehkä parhaiten juurille asti. Kalkitseminen kannattaa tehdä keväällä ennen sateita imeytymisen vuoksi. Suosi luonnonmukaista lannoittamista, esim. hevonkakka :) Ruohonleikkuu jätteellä kasvien juurella voi myös parantaa kasvuoloja.

Rodoille keväällä pitkävaikutteista rodolannoitetta. Kesäkukille kerran viikossa kastelulannoitetta, paitsi vähän ravinteita tarvitseville.
Ravinteita tarvitsevat esim. rakuuna, sitruunamelissa, mausteminttu, ruohosipuli, daalia (paljon), köynnöskrassi, tarhapäivänlilja, kilpiangervo, laikkukirjokanukka, kiinanlaikkuköynnös ja espanjankurjenpolvi.

Keskiravinteisen maan kasveja ovat timjami, syyskaunosilmä ja kääpiöserbiankuusi. Riipparaidalle kevyesti + typpeä.
Vain vähän ravinteita seuraaville; amppelimansikka, mansikka, krysanteemi, lankaköynnös, sininata, kääpiökataja ja laakakataja.

Kalkilla parannetaan maaperän laatua. Kalkittu maaperä sopii näille: laventeli, oregano, timjami, herne, ruohosipuli, muratti, miekkahiervenjuuri ja mustaherukka.

Syyslannoitusta tarvitsee syyshortensia. Toisaalta, sain vinkin, ettei syyslannoitusta, koska tällöin vain lehdet kasvavat.

Happamen maan kasvit eivät kalkkia kaipaa, rodolannoite ja kahvinporot käyvät tällöin.
Kalkituksesta: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kalkitus
Maanparannuksesta:
http://www.biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/kasvimaan-perustaminen
Sekaviljely, kasvit auttavat kasveja: http://www.hyotykasviyhdistys.fi/?p=sekaviljely

Nurmikon leikkaus

Nurmikon leikkaus tarvitaan kerran viikossa tällä nurmikolla. Korkeimmalla leikkaustasolla. Jos leikkausjätettä ei tule mahdottoman paljon, sen voi jättää nurmikon päälle. Leikkausjäte olisi muutenkin hyvä lannoite nurmikolle. Vaihda leikkaussuuntaa välillä, vältät urautumista.


Torjunta ja karkotus: tuholaiset ja muut epätoivotut

Ohjeita luonnonmukaiseen torjuntaan: 

Nurmikon sienien karkotus

Sieniä kasvaa ympyrän muodossa useassa eri kohdassa. Varsinkin sateen jälkeen ne nousevat hetkessä. Järkeenkäyvältä kuulostavat vinkit, joissa neuvotaan ilmastoimaan nurmikko ja kastelemaan Atamonia (kaupasta saatava säilöntäaine) sisältävällä liuksella. Nurmi tarvitsee myös kalkkia ja lannoitetta.
Atamon-liuos on vielä testaamattaa, koska sienet hävisivät itsestään. 1-2 pussia Atamonia kastelukannulliseen vettä ja liuoksella kastellaan sienikohta.
Linkkejä aiheesta:
http://www.nicehouse.fi/puutarha/ajankohtaista/sienet.htm
http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=11702
http://www.kotipuutarhuri.com/keskustelu/puutarha-ja-koristekasvit/alue_26

Ruusuhärmän hoito

Ruusuhärmää tulee kesällä ja talvellakin, jos ruusut on peitelty liian tiiviisti. Ruusuhärmää voi torjua käyttämällä 10 prosenttista leivinjauheliuosta. Liuoksella suihkutellaan tai kastellaan ruusut useamman kerran.
Lisätietoa: http://www.nicehouse.fi/puutarha/phoito/kasvit/ruusutie.htm

Kirvojen karkotus

Hansaruusussa on ainakin kirvoja. Vielä en ole testannut amerikkalaista ötökkäöljyä.
Mäntysuopaliuos tee 2-3 prosenttista liuosta. Yksi simerkki netistä: 2 dl nestemäistä mäntysuopaa, 10 l vettä (noin 20 asteista). Sekoita ainekset keskenään ja käytä laimentamattomana ruiskutteena kirvoja vastaan.
Amerikkalainen ötökkäöljy 1 rkl astianpesuainetta, 2,5 dl ruokaöljyä. Sekoita ainekset keskenään. Sekoita 1–2,5 teelusikallista öljyä 2,5 desilitraan vettä ja sumuta kirvojen kiusaamille kasveille. Käytä varoen kesäkurpitsalle sekä kukka- ja punakaalille
Käsin poisto ja leppäkertut Pienimmät kirvamäärät voi nipistellä itsekin pois vaikkapa talouspaperiin. Leppäkertut ovat kirvasyöppöjä, se on luonnollinen keino häätää kirvoja.
Kaikki ruiskutustyöt kannattaa tehdä tuulettomalla säällä illan viileydessä, jottei lehtiin tule polttovioituksia.
Neudorff Spruzit -tuotteen otin käyttöön kasvinsuojeluun kesällä 2014 kirvoja ja villakirpikirvoja vastaan. Vaikuttaa tehoavan. Tuotteen pitäisi olla vaaraton mehiläisille ja käytettävissä myös hyötykasveille 7 vrk:n varoajalla. Liuosta lisätään suihkepulloon, josta tehdään 1%:n vahvuinen seos (10ml/1l) kerralla ruiskutettavaksi. Käsittely uusitaan 7-14 vrk:n jälkeen.
Lisää tuotteesta:
http://www.neudorff.fi/tuotteet/spruzit-tuhohyoenteisten-torjuntaan.html

Linkkejä aiheesta:
http://kotiliesi.fi/puutarha/neuvot-vinkit/kirvojen-havittaminen-onnistuu-kotikonstein
http://www.k-rauta.fi/pihaklubi/kasvitjanurmikko/pages/ryhmaruusujenkasvatus.aspx
Ruusujen tuholaisia laajemmin:
http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Kukat-taimet/Ruusuja-vaivaavat-tuhoelaimet-50138

Etanoiden torjunta

Olen poiminut etanoita pois kasveilta ja laittanut kahtia. Sen jälkeen kaivanut maahan ja maata päälle. Etanat voivat olla aika pieniäkin, eikä niitä näe kuin etsimällä. Uudet reiät kasvien lehdissä paljastavat etanat. Etanoiden kulkureiteille voi sirotella tuhkaa, kalkkia tai kalkkisalpietaria.

Lintujen karkotus

Rastasverkko on toiminut hyvin kylvetyn nurmikon päällä. Puutarhan kalusteilla pidin välillä lepattavaa muovia/paperia. Pikkulintujen baari tuolin käsinojalla menetti suosionsa näin. Yksi naapuri vinkkasi pitävänsä lasten lelua, pyörivää hässäkkää puutarhassa istutuksen lähellä.

Muurahaisten karkotus 

Vielä en ole kokeillut, mutta tässä netin vinkit. Muurahaiset tulevat makean ja kostean perässä sisätiloihin. Keväisin ne pakenevat lumensulamisvesiä. Itselläni on nyt heinäkuussa terassin laatoilla muurahaisia, mutta ei mitenkään paljoa. Vastaisuuden varalta etsin jo tietoa, koska taloyhtiössä on kuitenkin muurahaisista ollut ongelmaa aiemmin. Netin keskustelussa joku kommentoi, että mitä niitä muurahaisia turhaan torjumaan, riesaa kestää vain 2-3 viikkoa. Sanon tässä kohtaa, että jos jokin asia aiheuttaa minulle torjumisen tarpeen, siihen on turha edes ajatella vastaväitteitä. Jos joku tykkää, että muurahaiset eivät häiritse, pitäköön mölynsä mahassaan, KUN etsitään torjumiseen keinoja!!! Puutarhanhoidosta en kovin paljoa tiedä, mutta sen tiedän, mikä ällöttää ja sen mukaan elän. Muurahaiset veke. 
Tuotteita muurahaisten torjuntaan: Bayer Garden Baition 1 muurahaisrasiat sisällä ja terassilla. Muurahais-Baition, jonka tehoaineena foksiini, käyttö ulkona liuoksena ja sisällä sirotteena. Super Raid -suihke, Mäntysuopaliuos, Astianpesuaine-ansa eli astiaan astianpesuainetta, hunajaa ja vettä. Soodaa ja Kanelia muurahaisten kulkureiteille ja kivien alle sekä seinustoille. Fun Light mehu sisältää hermomyrkkyä eli aspartaamia?.
Muurahaisten torjunnasta lisätietoa:
http://www.kauppila.fi/pages.php?pages_id=116&language=se

***

Vuodenaikojen tehtävälista

Kevät

Lannoitus: [Maan sulamisen jälkeen ja kasvukauden alettua toukokuussa voi aloittaa kevyesti lannoittamisen. Riipparaita kevyesti + typpeä. Nurmikon ja kalkkia tarvitsevien kalkitus. Ravinteita Laventeli, Oregano, Timjami, Herne, Ruohosipuli, Muratti, Mustaherukka. Mesimarja varovasti typpeä. Rodolannoite Tuijat, Syyshortensia, Espanjankurjenpolvi. Kerran viikossa kastelulannoite kukille ja kesäkukille. ]
Kasvien leikkaukset: [Lumikärhö vain tarvittaessa, Loistokärhö tarvittaessa, Alppikärhön risuuntuneet osat, Norjanangervo kukinnan jälkeen, Virpiangervon kukinnan jälkeen kukkineet oksat vuosittain ja 3-5 vuoden välein alasleikkaus, Töyhtöangervo, Jaloangervot, Koivuangervo, Jaloruusu lumen sulamisen jälkeen, Hansaruusu aikaisin ja 3-5 vuoden välein alasleikkaus, Tuija roudan sulettua, Isabellan syreeni aikaisin keväällä tai kukinnan jälkeen, Syyshortensia keskivoimakas tai kevyt leikkaus ennen silmujen puhkeamista, Koristeparsa, Kaikki syksyltä jääneet kuihtuneet pois kukkapenkeistä. Komeamaksaruoho. Kärhöjen kanssa varmistu, ettet leikkaa liian aikaisin, koska voi näyttää kuihtuneelta, vaikkei ole, odota kesää. Laikkukirjokanukka ennen silmujen puhkeamista. Sininata.]
Kasvien rajaaminen: [Tarkista ja poista liian laajalle levinneet istutukset. Pensasaidat, Pensaat, Tarha-alpi, Liljat, Maanpeitekasvit, Saniainen]
Kasvien tukeminen: [Kurjenmiekka, Pionit, Kärhöt, Keltapäivänlilja, Riipparaita, Mustaherukka, Hansaruusu]
Kasvien suojaaminen pakkaselta, auringolta, rankkasateelta, linnuilta ja tuholaisilta: [Annetaan suojapeitteiden olla tarpeeksi kauan. Tuijat kovemmalta kuumuudelta kesäisin alkuvuodet toukokuun loppupuolelle asti, Kärhöjen juuristojen alue, Jaloruusulle suojaharso, Pikkutalviolle havuja ellei ole lumipeitettä. Tutki kasveja tuholaisten varalta (kirvat, etanat, muurahaiset mm.) ja käytä tarvittaessa kasvinsuojeluaineita.]
Yksivuotisten ja monivuotisten istutus: [Yksivuotiset: Neilikka, Marketta, Zinnia, Orvokki, Petunia amppelissa ovat suosikkejani. Yrttejä. Hanki ajoissa, muttei liian aikaisin, siksi istutusta vielä kesälläkin. Siemenistä kasvattaminen huhti-toukokuussa sisälle.]
Kastelu: [Tuijat muutaman vuoden ajan istutuksesta, Jaloruusu, Yksivuotiset kesäkukat, Kärhöt, Tarhaukonhattu ja muut tarvittaessa. Kerran viikossa Riipparaita 20l ja Mustaherukka istuttamisvuonna 20l/1krt/vk. Syyshortensia taimena runsaasti. Kasvimaalaatikoiden kasvit ja yrtit tasainen kastelu. Maljaköynnös saa kuivahtaa ja kerralla reilusti vettä. Jos kevät tulee nopeasti, aurinko on kuuma ja maa roudassa, kasvit eivät välttämättä saa tarvitsemaansa vettä jäisestä maasta. Seuraa tilannetta ja kastele mahdollisesti runsaammin.]
Nuutuneiden osien poistaminen kasveista: [Kaikki kasvit.]
Rikkaruohojen kitkeminen: [Kukkapenkit, Pensasaidat, Pensaat, Aidanteet, Nurmikko, Käytä tarvittaessa kasvinsuojeluaineita]
Puutarhakalusteet- ja koristeet sekä työkalut: [Kaikki tarvittava esille terassille. Kalusteiden puhdistaminen ja terassin siivous.]
Nurmikon leikkaus

Kesä

Lannoitus: [Ruusu tarvitsee kalkkia ja ravinteita, ei liikaa typpeä. Tuijille voi antaa yleislannoitetta tai rodolannoitetta istuttamisen jälkeisestä vuodesta eteenpäin. Pensasmustikka tarvitsee happamaan maaperän, eikä kovasti lannoitteita, kahvinporot happamoittavat. Ruohosipulille kalkitus.]
Kasvien leikkaukset ja nuutuneiden poistaminen: [Alppikärhön alasleikkaus tarvittaessa heti kukkimisen jälkeen. Norjanangervo kukinnan jälkeen. Virpiangervo kukinnan jälkeen kukkineet oksat vuosittain ja 3-5 vuoden välein alasleikkaus. Isabellan syreeni aikaisin keväällä tai kukinnan jälkeen.]
Kasvien rajaaminen: [Tarkista ja poista liian laajalle levinneet istutukset. Pensasaidat, Pensaat, Tarha-alpi, Liljat, Maanpeitekasvit, Saniainen]
Kastelu: [Tuijat muutaman vuoden istutuksesta, Jaloruusu, Yksivuotiset kesäkukat, Kärhöt, Kerran viikossa Riipparaita 20l ja Mustaherukka istuttamisvuonna 20l/1krt/vk. Syyshortensia taimena runsaasti.  Kasvimaalaatikoiden kasvit ja yrtit tasainen kastelu. Maljaköynnös saa kuivahtaa ja kerralla reilusti vettä. Tarhaukonhattu ja muut tarvittaessa]
Kasvien tukeminen: [Kurjenmiekka, Pionit, Kärhöt, Keltapäivänlilja, Hansaruusu, Jaloruusu,  Tarhaukonhattu, Ruusumalva, Kesäkukkaseoksen kukat]
Kasvien suojaaminen auringolta, rankkasateelta, linnuilta ja tuholaisilta: [Tuijat pitkältä kuumuudelta alkuvuodet. Kärhöjen juuristojen alue muilla istutuksilla. Tutki kasveja tuholaisten varalta (kirvat, etanat, muurahaiset mm.) käytä tarvittaessa kasvinsuojeluaineita.]
Yksivuotisten ja monivuotisten istutus: [Yksivuotiset: Neilikka, Marketta, Zinnia, Orvokki, Petunia ovat suosikkejani. Hanki ajoissa, muttei liian aikaisin, siksi istutusta vielä kesälläkin.]
Nuutuneiden osien poistaminen kasveista: [Kaikki kasvit]
Rikkaruohojen kitkeminen: [Kukkapenkit, Pensasaidat,  Pensaat, Aidanteet, Nurmikko, Käytä tarvittaessa kasvinsuojeluaineita.]
Nurmikon leikkaus 
Yrtit ja muut hyötykasvit: [Leikkaus ja poiminta, Kastelu, Suihkuttelu, Kuivattaminen, Pakastaminen, Kasvun ohjaaminen tukiin tarvittaessa]

Syksy

Lannoitus: [Syyslannoitetta on olemassa. Tarkistettava, tarvitsenko. Riipparaita kalium.]
Kasvien leikkaukset: [Säästä jaloangervot talventörröttäjiksi, suurimmasta osasta kasveista voi leikata nuutuneita pois, ettei kevääksi jää mahdotonta mössöä. Keväällä tehdään vasta leikkaus alemmas. Käy läpi marja-pensaat. Tarha-alpi alasleikkaus. Yrttien leikkaaminen (ei liian alas), talvehtimisen kokeilu. Laikkuköynnöstä leikataan elokuussa, ettei tule mahlavuotoa.]
Kasvien rajaaminen: [Tarkista ja poista liian laajalle levinneet istutukset. Pensasaidat, Pensaat, Tarha-alpi, Liljat, Maanpeitekasvit, Saniainen, Ryhmittele tarvittavat levinneet]
Kastelu: [Tuijat muutaman vuoden istutuksesta, Syyshortensia taimena runsaasti, Jaloruusu, Yksivuotiset kesäkukat, Tarhaukonhattu ja Muut tarvittaessa. Callunat ja kellokanerva kastellaan pakkasöiden tuloon asti. Huom! Kastelua ei tarvita niin paljon, kuin kesällä.]
Rikkaruohojen kitkeminen: [Kukkapenkit, Pensasaidat, Pensaat, Aidanteet, Nurmikko]
Nuutuneiden osien poistaminen kasveista: [Kaikki kasvit paitsi talventörröttäjät voivat jäädä]
Kasvien suojaukset pakkaselta, auringolta ja tuholaisilta: [Lumikärhö lasketaan alas ja peitellään, Loistokärhön juuret ja alimmat versot, Jaloruusulle suojaharso. Tutki kasveja tuholaisten varalta (kirvat, etanat, muurahaiset mm.) ja käytä tarvittaessa kasvinsuojeluaineita. Verkota rusakoita vastaan pensasmustikka ja nuorempina taimina myös norjanangervot.]
Yksivuotisten syys- ja talvikasvien istutus: [Kellokanerva Erica, Aitokanerva calluna]
Nurmikon leikkaus: [Talveksi ei kannata jättää liian lyhyeksi/pitkäksikään.] 
Kasvit talvehtimaan: [Maljaköynnös alas leikkaus ja viileään. Yrtit: sitruunamelissa, timjami ruukuista maahan.]
Puutarhakalusteet- ja koristeet sekä työkalut: [Kaikki suojaan ulkovarastoon puhtaaksi pyyhittyinä. Kankaiset sisätiloihin kuivaan ja lämpöiseen.]

Talvi

Kasvien suojaukset pakkaselta, auringolta: [Tuijat tammikuussa.]



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi, kommentit tarkistetaan ennen julkaisemista.