Amppelimansikka
Kasvimaalaatikossa talvehtineen amppelimansikan jaoin kolmeen osaan. Kaksi laitoin itselleni amppeleihin.Aiemmin blogissani amppelimansikka:
http://lomallapuutarhassa.blogspot.fi/2014/04/marjat-ja-pensaat-mansikka-mustaherukka.html
Amppelissa mansikoita tulossa heinäkuun alussa. 2015. |
Amppelimansikat kypsyvät heinäkuun puolivälin paikkeilla. 2015. |
Amppelitomaatti
Ostin amppelitomaatin ja pidän sitä sisällä vielä, kun toukokuu on kylmä. En usko, että harsolla peittäminen riittäisi, lämpöä on öisin vain pari astetta. Muutamana aurinkoisena päivänä olen tohtinut viedä amppelin ulos. Kastella saa reiluhkosti sisällä. Muutenkin kasvusto pidetään kosteana, kuumina päivin tomaatti tarvitsee paljon vettä. Itse kasveja ei kastella, vaan multa taimien ympäriltä. Jääkylmä kasteluvesi ei sovi tomaatille. Pensastavat tomaatit, kuten kirsikka- ja amppelitomaatti voidaan kasvattaa ilman varkaiden poistoa ja latvomista. Kasvusto tulisi kuitenkin pitää ilmavana poistamalla lehtiä ja versoja tarpeen mukaan. Tomaatin hedelmien tuottamisen edellytys on tuuli- ja hyönteispölytys. Kasvihuoneessa kasvavia taimia täytyy silloin tällöin ravistella pölytyksen parantamiseksi. Ulkona pölytys onnistuu useimmiten hyvin. Tomaatin lannoittamiseen sopii antaa pari kertaa kasvukauden rakeista luonnonlannoitetta.Lisää tietoa:
http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/puutarha-ja-kasvit/tomaatin-kasvatus/0218010-75296
Amppelitomaatti ulkoilemassa, toukokuu. 2015. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen kommentistasi, kommentit tarkistetaan ennen julkaisemista.