25.5. lisätty porkkanan ja persiljan siemenet, sekä perunan istutus.
Tammikuu tuli oltua irti mullasta. Viikonloppuna sain virtaa istua paikoillani useamman tunnin suunnitellen ja piirrellen tulevan kesän istutuksia. Suunnittelu on paitsi hauskaa, myös aiheellista lompakon kannalta. Puutarhamyymälöissä olen parina "puutarhurin" vuotenani antanut erilaisten kukkien ja kasvien tunkea päiväunieni lisäksi pihaani. Näin on hyvä pakko iskenyt. Kaikki kauniit kukat ja kesän vihreys, omin käsin pihan kehittäminen koukuttavat. Luonnon kasvuihmeet ovat jännittävää seurattavaa.
Puutarhasuunnitelman laajemmat ja tarkemmat pääotsikot
- #0 Kevät 2015 hankinnat ja tehtävät
- #1 Kesäkukkien kasvatus siemenistä
- #2 Kasvimaan kasvien kasvatus siemenistä
- #3 Kesäkukat ruukuissa
Puutarhasuunnittelun lähtökohdat
Jotta pysyisin järkevissä mitoissa rahan ja kasvien hoidon suhteen, suunnittelen aika tarkastikin. Voin poiketa suunnitelmasta vähän keväällä/kesällä, koska kesäkukkien valintoihin kuuluu ehdottomasti valinnan vapauden jännitys puutarhamyymälässä, ken on kaikkein kaunein, mikä lähtee yllätyskauniina mukaan? :D
Suunnitelmani lähti siitä, että kaupasta ostin siemenpusseja, kukkia koristeeksi ja kasvimaalle syötävää. Yksivuotisille kesäkukille paikkaa miettiessäni törmäsin jo täyteen kukkapenkkiin. Siirtoja on siis keväällä luvassa. Kasvimaalaatikoihin mahtuu paremmin ja osaan arvioida tarkemmin sadon kulutuksen.
Seuraavaksi laskeskelin, mitä kesäkukkia ja köynnöksiä istutan ruukkuihin. Saviruukkuja ja suojaruukkuja on jo tarpeeksi, kukkia ei saisi ostaa enempää, kuin ruukkuihin mahtuu. Myös se, että etu- ja takapihallani on jo enemmän monivuotisia kukkivia kasveja, pitää puutarhaa kauniina. Ruukkuihin ei pitäisi tarvita yhtä paljon istutettavaa, kuin viime vuonna. Saas nähdä ;)
#0 Kevät 2015 hankinnat ja tehtävät
Kevään yleiset tehtävät puutarhassa leikkauksen, lannoituksen ja muun hoidon osalta katson blogini sivulta Tehtävälista ja vuodenaikojen tehtävälista sekä puutarhanhoito-opas- X Puuliljojen sipulien osto (en halunnutkaan, freesian sipuleita ostin)
- OK. Valittujen ruukkukasvien ostaminen (tuli myös suunnitelmien ulkopuolelta lisää)
- OK. Ostettava multaa ja kuorikatetta
- OK. Laikkukirjokanukan siirto kukkapenkistä köynnössäleikön edustalle
- OK. Maksaruohon siirtoa ja/tai alueen muotoilua köynnössäleikön edustalla
- OK. Kasvien istutusalueiden selkiyttäminen takapihan kukkapenkeissä ja muualla takapihalla
- OK. Kaikkien (pienempien) istutusten paikkojen merkintä kukkapenkkeihin (tulppaani, narsissi, puulija?, muut edellisen syksyn siirrot)
- OK. Nurmikon istutus poistetun kuusen paikalle uudestaan
- Rajojen tuntumaan etu-ja takapihalla aidanteiden fiksaus, pajuaitaa,
- OK. Vahvista monivuotisten köynnösten tuet, vihreä päällystetty metallilanka. Tarkista kasvusuunta samalla.
- OK. Tue pitkävartiset kasvit.
- OK. Etupihan terassilaatat pestävä ja käsiteltävä värittömällä/kirkkaalla puunsuoja-aineella.
- OK. Kasvien istutus ruukkuihin.
- OK. Kesäkukkien siementen kylvö.
- OK. Kasvimaan kasvien siementen kylvö.
Suojaukset huomioitava rakennettaessa. Ihmiset, pikkulinnut, isommat linnut, rusakot. Koristeverkkoaitaa, tukipuita, suojaharsoa, suojaverkkoa, puukehystä, juurensuojakangasta, puunsuoja-ainetta, linnunpelättimiä. ! Kaikki siemenistä istutettavat ja kylvettävät suojeltava linnuilta!!!
#1 Kesäkukkien kasvatus siemenistä
Valitsin kukat: punakosmoskukka, maloppi, kehäkukka, tuoksupielus, kesäharso ja kuitupellava. Piirtelin istutussuunnitelmaa kynällä ja paperilla, tuskin saa edes selvää blogiin pienennetystä kuvasta, mutta tärkeintä on nyt saada itselle talteen suunnitelman tulos :D
Kylvöaika: kaikki toukokuussa suoraan avomaalle. Voisi käyttää kasvuharsoa ennen itämistä.
Kastelu: kaikki, pidä kylvös itämiseen saakka kosteana. Kastele, kun on kuivaa.
Kasvupaikka: kaikki joko aurinko tai sekä aurinko ja puolivarjo.
Kasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Muuta: tue tarvittaessa.
Kasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Kasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Kasvualusta: kestää kuivaa.
Kasvualusta: läpäisevä maa.
Muuta: siemenet kylvettävä useampaan kertaan, jotta kukkisi koko kesän.
Kasvualusta: kuohkea.
Muuta: kylvä siemenet riittävän tiheään, jolloin taimet saavat tukea toisistaan.
Kylvöaika: kaikki toukokuussa suoraan avomaalle. Voisi käyttää kasvuharsoa ennen itämistä.
Kastelu: kaikki, pidä kylvös itämiseen saakka kosteana. Kastele, kun on kuivaa.
Kasvupaikka: kaikki joko aurinko tai sekä aurinko ja puolivarjo.
Punakosmoskukka
Taimiväli: 25-30cmKasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Muuta: tue tarvittaessa.
Maloppi
Taimiväli: 25 x 25cmKasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Kehäkukka
Taimiväli: 10/15-15cmKasvualusta: ravinteikas läpäisevä maa.
Tuoksupielus
Taimiväli: 10-10cmKasvualusta: kestää kuivaa.
Kesäharso
Taimiväli: 10-10cmKasvualusta: läpäisevä maa.
Muuta: siemenet kylvettävä useampaan kertaan, jotta kukkisi koko kesän.
Kuitupellava
Taimiväli: 7-7cmKasvualusta: kuohkea.
Muuta: kylvä siemenet riittävän tiheään, jolloin taimet saavat tukea toisistaan.
Kesäkukkien siemenpussit, helmikuu. 2015. |
Kesäkukkien korkeudet ja kukkimisaika, helmikuu. 2015. |
Kesäkukkien istutussuunnitelmassa kaksi vaihtoehtoa, A ja B. Eteen matalampi kasvuiset, helmikuu. 2015. |
#2 Kasvimaan kasvien kasvatus siemenistä
Valitsin kasvit: sokeriherne, silpoydinherne, lehtisalaatti ja rukolasalaatti. Toukokuussa ostin vielä persiljan ja porkkanan siementä. Lisäksi perunaa istutan siemenperunasta.
Vuoden 2014 kylvöistä saa ohjeet viime vuodelta tutuille kasveille:
Puutarhasuunnitelmaa kesälle siemenistä,
Lisää tietoa kasvimaan kasveistani viime vuodelta, 2014:
Kasvimaan kasvit ja yrtit - mausteminttu, sitruunamelissa, timjami, mäkimeirami eli oregano, basilika, laventeli, persilja, salaatti, silpoydinherne, ruohosipuli ja herneenversot
Taimiväli: 3-30cm
Kasvuaika: Kylvöstä korjuukelpoiseksi noin 3-5 viikkoa.
Muuta: Satoa voi korjata aina, kun lehdet ovat kasvaneet riittävästi. Ei säily varastossa. Hienonmakuinen yrttivihannes, joka sopii erilaisiin salaatteihin.
Taimiväli: 3 - 5 x 40cm
Kasvuaika: 80 vrk.
Muuta: Menestyy hyvin multavilla hiekkamailla.
Rukolasalaatti
Kylvöaika: Kylvetään toukokuussa suoraan avomaalle. Sisälle ruukkuun helmikuusta lähtien.Taimiväli: 3-30cm
Kasvuaika: Kylvöstä korjuukelpoiseksi noin 3-5 viikkoa.
Muuta: Satoa voi korjata aina, kun lehdet ovat kasvaneet riittävästi. Ei säily varastossa. Hienonmakuinen yrttivihannes, joka sopii erilaisiin salaatteihin.
Porkkana, Amsterdam
Kylvöaika: Kylvetään aikaisin toukokuussa suoraan avomaalle.Taimiväli: 3 - 5 x 40cm
Kasvuaika: 80 vrk.
Muuta: Menestyy hyvin multavilla hiekkamailla.
Kasvimaalaatikon tulevat kasvit, helmikuu. 2015. |
Kasvimaalaatikoiden tarkempi suunnitelma, helmikuu. 2015. |
Perunamaan perustaminen
Minulla perunoita tulee olemaan kaksikerrosta korkeassa kasvimaalaatikossa. Peruna istutetaan lämmenneeseen maahan, lämpötila saa olla vähintään + 8 °C:een. Touko-kesäkuussa olosuhteet ovat parhaimmillaan. Perunalle sopii pH-alueella 5,5–6. Sopiva lannoite voidaan laittaa istutusvakoon. Perunoita voidaan esi-idättää 8-15 °C lämpötilassa, valoisassa paikassa ja laakeissa astioissa. Idätyksen voi aloittaa 2-4 viikkoa ennen istutusta. Perunat istutetaan 25–30 cm välein vähintään 60 cm rivivälillä ja 5–10 cm syvyyteen. Multaus tehdään juuri ennen taimettumista penkin harjan osalta lopulliseen korkeuteensa, ja kasvuston ollessa 15–20 cm korkea penkin lopullinen muotoilu täyteen kokoon niin, että saadaan riittävän suuri, leveä- ja pyöreäharjainen penkki. (Penkin paksuutta lisätään kesällä multauksilla.) Multauksen ansiosta perunat eivät viherry. Perunapenkki on mullattava lopulliseen muotoonsa ennen perunakasvuston sulkeutumista. Penkki on mullattava aina viimeistään ennen kukkanuppujen ilmestymistä lopulliseen kokoonsa, vähintään 18–20 cm korkeaksi. Jos alkukesä on kuiva, kannattaa perunamaata kannattaa kastella muutama kerta kunnolla. Näin voidaan saada runsaampi sato ja torjutaan perunarupea sekä estetään mukuloiden halkeaminen. Peruna kannattaa nostaa kuivalla säällä ja lämpötilan olisi oltava vähintään 10 °C. Perunat säilytetään valolta suojattuna 4–5 °C lämpötilassa. Viileämmässä perunat imeltyvät ja lämpimämmässä ne alkavat itää. Valoon pidetyt perunat vihertyvät, niitä ei pidä syödä. Perunaan kehittynyt solaniini on myrkyllistä.Lisää tietoa:
http://www.biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatieto/kasvimaa/peruna/kasvuston-perustaminen
Tsekkaa samalta sivulta myös Kasvinsuojelu ja Sadonkorjuu.
#3 Kesäkukat ruukuissa
Valitsin (alustavasti) kasvit: intianminttu, orvokki, lankaköynnös, maljaköynnös, sitruunamelissa, laventeli ja oregano. Laventeli ja oregano voivat olla myös kukkapenkissä. Ohessa alustava suunnitelma sen mukaan, mitä parilta edellisvuodelta tiedän haluavani. Piirros on heppoinen, mutta tärkeintä on saada pohdiskelut talteen etu- ja takapihan ruukkujen osalta.
Valitsemani kasvit: Vuoden 2015 istutukset ja hankinnat
Lisää tietoa ruukkukukistani viime vuodelta, 2014:
Ruukku- ja amppelikukat - daalia, köynnöskrassi, maljaköynnös, marketta, lumihiutale, intianminttu, muratti, orvokki, krysanteemi, lankaköynnös ja aitoelämänlanka
Valitsemani kasvit: Vuoden 2015 istutukset ja hankinnat
Lisää tietoa ruukkukukistani viime vuodelta, 2014:
Ruukku- ja amppelikukat - daalia, köynnöskrassi, maljaköynnös, marketta, lumihiutale, intianminttu, muratti, orvokki, krysanteemi, lankaköynnös ja aitoelämänlanka
Lisää tietoa kasvimaan yrteistäni viime vuodelta, 2014:
Hahmotelma ruukkuistutuksista, helmikuu. 2015. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen kommentistasi, kommentit tarkistetaan ennen julkaisemista.